Rasvanpolton ABC

Rasvanpoltto, ihana kamala asia, joka usein on keskustelun aiheena. Usein laihdutus nähdään nälkäkuurina, jolloin päivän kalorit tiputetaan todella alas. Näin saadaan kuitenkin keho säästöliekille. Keho huomaa, että energiansaanti vähenee huomattavasti ja  menee säästötilaan, jolloin aineenvaihdunta hidastuuja ja rasvanpoltto loppuu.

Meidän on siis nimenomaan syötävä, jotta aineenvaihdunta saadaan turbo nopeudelle ja rasva alkaa palamaan. Laihduttajakin saa syödä melkoisen määrän ruokaa päivässä, kunhan katsoo, mistä annokset koostuvat. Suurin osa painonpudottajista saa opetella tiheämmän ateriarytmin.

Saliharjoittelun hyviä puoli ovat mm. lihasten avulla kiinteytyvä vartalo, tukilihaksiston aktivointi, joka taas näkyy parempana ryhtinä. Treenaamisen hyvänä puolena on kuitenkin myös treenien jälkipoltto (EPOC – Excess Post-Exercise Oxygen Consumption). Tutkimusten mukaan jälkipoltto salitreenin jälkeen kasvaa jopa 24-39 tunniksi. FitPeakin valikoimasta löytyy  rasvanpolttoon.

Kun salitreeniin yhdistetään vielä aerobinen liikunta, niin aineenvaihduntacoctaili on valmiina! Varmasti kaikkien tuntema, heti aamusta tehtävä aerobinen, HIIT- tai kovan sykkeen harjoittelu tyhjällä vatsalla, onkin rasvanpolttoon toimiva kikka – rasvaa palaa ja tuloksia syntyy.

Painon tarkkailussa vaaka ei kerro koko totuutta, kun puhutaan on rasvanpoltosta. Lihas painaa enemmän kuin rasva. Vaakaa parempi vaihtoehto esimerkiksi InBody-mittaukset, jolla saat paremman käsityksen kehostasi. 

Riittävä vedenjuonti, riittävä proteiinin saanti ja oikeiden hiilihydraattien valinta ovat tärkeitä asioita, kun tavoitteena on polttaa rasvaa.

Katso video

Muutos alkaa syömisestä!

FitPeakin sovelluksen jokainen ruokaohjelma muokkautuu halutessasi avuksesi rasvanpolttoon ja auttaa sinua oikean ateriarytmin ja oikeaoppisten aterioiden saavuttamisessa. Kaupastamme löydät myös ohjelmat rasvanpolttoon niin kotiin kuin kuntosalillekin.

Liity postituslistalle

Liity postituslistalle ja kuulet ensimmäisenä FitPeakin eduista ja uutuuksista.

*Antamalla sähköpostiosoitteeni hyväksyn ja vastaanotan FitPeak.fi uutiskirjeen

Copyright © 2020 – Fitzter Oy | All rights reserved