5 asiaa, jotka sinun tulee tietää unesta ja palautumisesta

Kunnon yöunet vaikuttavat omaan mielialaamme ja sitä kautta myös treenimotivaatioon. Hyvin levänneenä treeni kulkee paremmin, salille lähteminen on mukavampaa ja saavutat tuloksia.

”Kunto kasvaa levossa” -sanonta pitää paikkansa, sillä unen aikana tapahtuu suurin osa kehomme lihasten uudistamisprosesseista, treenin aiheuttamat lihasvauriot paranevat ja lihas kasvaa.

1. Uni vaikuttaa hyvinvointiin

Uni on meille kaikille välttämätöntä, jonka aikana palautamme elimistömme rasituksesta ja tasapainotamme samalla hermostomme toimintaa. Unen aikana täydennämme lisäksi energiavarastojamme, kasvatamme ja korjaamme kudosrakenteita sekä edistämme hormonaalista toimintaamme. Uni on siis oma luontainen terveysmittarimme, johon vaikuttaa herkästi niin psyykkiset kuin fyysisetkin tekijät. 

 

2. Unen määrä ei aina ratkaise

Unen määrä vaihtelee yksilöllisesti, mutta yleinen käsitys on, että unta olisi hyvä saada noin 8 tuntia. Todellisuudessa unta voi olla vähemmänkin, jos unen laatu on hyvää. Hyvään uneen vaikuttaa myös rauhallinen nukkumisympäristö sekä oikeanlainen ravinto. Riittävä uni takaa hyvän pohjan lihaskasvulle.

 

3. Urheilu parantaa unen laatua

Liikunta pidentää unen kestoa ja parantaa sen laatua. Paras vaikutus saadaan, kun liikunta on säännöllistä. Liikunnan tiedetään vähentävän ahdistusta ja stressiä, jotka taas auttaa yleisesti unen saantia. Raskasta liikuntaa kannattaa kuitenkin välttää ennen nukkumaan menoa, sillä esimerkiksi raskas kuntosalitreeni saa kropan ylikierroksille. Parhaiten treeni auttaa uneen, jos se tapahtuu 1–4 tuntia ennen nukkumaanmenoa liikunnan kuormittavuudesta riippuen.

 

 

4. Rutiineilla parempaa unta

Kehitä itsellesi unirutiini, joka auttaa kroppaa palautumaan ja mieltä rauhoittumaan päivän askareista. Sängyssä kirjan lukeminen tai äänikirjan kuuntelu on esimerkiksi hyvä tapa saada ajatukset pois työasioista. Valoja on hyvä himmentää ja hiljentää muut häiritsevät tekijät, kuten TV tai puhelin. Auta sisäistä kelloasi pitämällä kiinni säännöllisistä nukkumaanmenoajoista.

 

5. Oikealla iltapalalla vaikutusta uneen

Iltapala kannattaa ajoittaa 1-2 tuntia ennen nukkumaanmenoa, koska nukkuessa aineenvaihdunta hidastuu. Täydellä vatsalla unen saanti on myös vaikeampaa, koska kroppa keskittyy hyvän unen sijaan ruuan polttamiseen. Iltapala on kuitenkin hyvä syödä, jotta kropalla on tarpeeksi energiaa nukkua aamuun saakka. Illalla hyviä vaihtoehtoja ovat mm. kuitupitoiset hiilihydraatit (tumma leipä tai puuro), marjat ja hedelmät sekä sopiva annos proteiinia (maito- ja soijatuotteet, kananmuna ja kala).

Uni on tärkeä palautumiseen

Liikunnalla parempaa unta

Uni ja liikunta tukevat toisiaan ja ne saavat kropan ja mielen voimaan paremmin. Pidä siis keho liikkeessä ja varmista riittävän unen saanti viikon jokaisena päivänä. FitPeakin valikoimasta löydät treenit kaikkiin tavoitteisiin kokemustasostasi riippumatta.

Liity postituslistalle

Liity postituslistalle ja kuulet ensimmäisenä FitPeakin eduista ja uutuuksista.

*Antamalla sähköpostiosoitteeni hyväksyn ja vastaanotan FitPeak.fi uutiskirjeen

Copyright © 2020 – Fitzter Oy | All rights reserved