Voiko kotitreenillä päästä kuntoon?
Monella arjen pyöritys on hektistä ja tuntuu, että sen pyörittämiseen menee niin paljon aikaa, että omien tarpeiden huomioiminen jää vähemmälle. Kun lapset saadaan nukkumaan, niin salille ei enää voi tai jaksa lähteä. Monille myös lastenhoito treenien ajaksi saattaa olla ongelmallista.
Tällöin kotitreenit ovat hyvä vaihtoehto huolehtia itsestään ja saada liikettä kroppaan! Kotitreenien avulla treenaat helposti missä haluat ja milloin haluat. Aikakaan ei ole este, sillä monet kotitreenit saadaan tehokkaaseen pakettiin alle puolessa tunnissa.
Kotitreenit ovat tehokas tapa nostaa peruskuntoa ja saada rasva palamaan. Kotitreenejä voi tehdä ilman välineitä tai ottaa avuksi kuminauhan, pallon tai vaikka kahvakuulan. Välinevalikoima on joka tapauksessa pieni, eikä rahaa kulu rajattomasti.
Seuraa kehitystäsi!
Usein kuulee, että treeneissä tulosten näkeminen on vaikeaa tai treeni jopa junnaa paikallaan. Kotitreenien seuranta on helppoa, sillä näet kehityksesi toistojen määrässä jokaisena viikkona. FitPeakin treeneissä progressio, eli nousujohteisuus on automaattisena mukana jokaisessa treenissä. Tämä auttaa kunnon kasvatuksessa ja tulosten saamisessa treenasitpa missä tahansa!
Liikkuminen on edullista
Kotitreenien tekeminen on edullinen ja tehokas tapa pitää itsestään huolta. Et tarvitse kuntosalikortteja etkä isoa määrää välineitä. Pääset helposti alkuun pelkällä kotiohjelmalla ja oman kehon painolla. Lisäpuhtia saa treeneihin esimerkiksi kuminauhalla tai kahvakuulalla, jotka saa hankittua useimmista marketeista kympillä tai kahdella.
Kotitreeni ei käy tylsäksi monipuolisella ohjelmalla
Kotitreenaaminen ei tarvitse olla tylsää! Treeneissä voidaan hyödyntää useita eri liikkeitä, joiden liikemäärät ja ohjelmat vaihtuvat viikkojen välillä. Treenaminen kotona ei siis ole tylsää, muutaman liikkeen toistoa päivästä toiseen. Tutustu FitPeakin kotitreenivalikoimaan.
Tehokasta treenaamista myös kotona
Kotitreeni voi olla yhtä tehokasta, kuin salilla treenaminenkin. Valitse omalle kuntotasollesi ja tavoitteellesi sopiva ohjelma ja noudata treenimääriä ja saat varmasti tuloksia. Kotitreenit ovat tohokas tapa huolehtia kunnosta sekä ajallisesti että tuloksellisesti. Oikealla tavalla kroppaa kuormittavat ja viikottain kehittyvät harjoitukset takaavat että yleiskunto kasvaa, lihaskunto paranee ja samalla kulutat rasvaa.
Treenaa tehokkaasti FitPeakilla
FitPeak luo sinulle treenivalmennuksen, joka ottaa huomioon sekä kuntotaustasi, elämäntilanteesi että asettamasi tavoitteet. Valmennus muokkautuu treenien edetessä oman kehityksen ja suoritustasosi mukaan jokaiselle treenikerralle. FitPeakin avulla ylität itsesi – treenasitpa sitten salilla, kotona tai vaikka ulkona!